MTB-Enduron SM-sarja jatkui pari viikkoa edellisestä osakilpailusta, kun kisat suuntasivat Syötteelle. Suomen eteläisimmässä tunturissa Juhannuksena 2020 avattu Iso-Syötteen bikepark tarjosi reippaasti mäkeä ja vauhdikkaat baanat.
Kauden 2022 MTB-Enduron SM-sarja avattiin Himoksella perinteikkäästi kosteassa kelissä ja tänä vuonna ylös päästiin myös tuolihissin avustuksella. Aiemmista vuosista poiketen kilpailukeskus oli Pohjois-Himoksella.
Kilpailukausi jatkuu SM-sarjan osalta jo parin viikon päästä 18.-19.6. Syötteellä.
Lähdöt ja maalit olivat merkitty selkeästi ja kyltit olivat aiempia vuosia isommat.
Sopi hyvin kisan haastavaan luonteeseen, että henkilökohtaisia aikatauluja ei jaettu ja kisan sai ajaa melko vapaasti omassa aikataulussa.
Keskeyttäneitä oli tavallista enemmän, mikä johtui suurelta osin haastavista keliolosuhteista.
Hyvä päätös etenkin nuorten osalta lyhentää yhtä rataa, koska sen tasainen osuus oli mennyt hyvin vetiseen kuntoon.
Kahden kisan vuoksi myös osa radoista kului hyvin paljon, koska niitä oli ajettu jo kolmesti la kisassa + luomusarjalaisten treenit.
La sähkö SM häiritsi hieman treeniaikatauluja ja kilpailijat kaipasivat aikaikkunaa, jolloin 4. ek ei ole ajettavissa.
Sääntörikkomuksia ei havaittu. Joitain nauhoja oli ajettu poikki. Siirtymillä ajettiin kypärä päässä eikä treeneissä törmätty ylöspäin tunkkaaviin.
Joihinkin haastaviin kohtiin oli laitettu varoituskyltti (kolme huutomerkkiä) varoittamaan haastavasta radan kohdasta. Hyvä parannus, etenkin kun moni lähti sähkökisan ja koulujen päätösten vuoksi luomukisaan sokkona.
MTB-Enduron SM-sarja 2022 käynnistyi uusilla urilla sekä kilpailupaikkojen että kisamuodon osalta, kun Kalpalinnassa ajettiin ensimmäinen sähköpyörille räätälöity SM-sarjan osakilpailu.
Kilpailussa ajettiin 6 erikoiskoetta, jotka kierrettiin kolme kertaa. Jokaisen kierroksen jälkeen oli huoltotauko ja varikolla oli sähköä tarjolla akun laataamista varten. Kilpailussa ei ollut harjoituspäivää ja ensimmäinen kierros ajettiin sokkona. Kierroksen pituus oli noin 13km ja kierroksella oli noin 500 nousu/laskumetriä. Mukana oli myös akustinen sarja, jossa ajettiin 5 ek:ta / kierros, joista kolmelle pystyi hyödyntämään hissiä. Sähkösarjassa kaikki siirtymät tehtiin ajamalla.
Varma syksyn merkki on se, että MTB-Enduron SM-sarja saa päätöksen ja Suomen mestarit ovat saatu selville eri luokissa. SM-sijoituksista käytiin tiukka kilpailu vielä viimeisessä osakilpailussa useassa sarjassa, joten kauden mittaan tasainen ja luotettava ajo toi tulosta.
Juupavaara tarjosi tuoreen näyttämön MTB-Enduron SM-sarjan vuoden 2021 neljännelle ja viimeiselle osakilpailulle. Kilpailua varten rakennetut reitit tarjosivat haastetta sekä jyrkkyydellään että tuoreudellaan, joka toi kisaan oman mausteensa. Tälläkään kertaa ei mudalta vältytty.
Keskiyön auringon alla Levillä ajettiin MTB-Enduron SM-sarjan vuoden 2021 kolmas osakilpailu. Levin osakilpailu oli myös EWS Gold Qualifier kilpailu ja reitit tarjoilivatkin hyvää haastetta sekä pituudellaan että muodoillaan kuskeille ensimmäisenä ajopäivänä Kätkällä ja toisena ajopäivänä Bike Parkin reiteillä.
Levin osakilpailussa erikoiskokeilla 5 ja 9 oli puutteita tai rikkoja, joka aiheutti muutamien kuskien osalta harhaanajoja ja vaihtoehtoisia ajolinjoja. Kilpailuun nimetty tuomaristo (EBAn edustajat ja kisajärjestäjä) käsitteli asiaa, mutta muutoksia tuloksiin tai erikoiskokeen poistamista kokonaisajasta ei tehty. Rata olisi voinut olla paremmin merkitty risteyskohdilta, mutta kilpailijan tehtäviin kuuluu tutustua rataan ennalta riittävällä tarkkuudella. Jatkokehitysideana on ratanauhan värin vaihtamista paremmin näkyväksi.
Muistutettavaa lisäksi on, että kuskeilla on vastuu ratamerkintöjen noudattamisesta ja niiden turmeleminen on rangaistavaa aikasakolla tai hylkäyksellä. Eli, jos kuski ajaa merkinnöistä läpi, on hänen ne korjattava.
MTB-Enduron SM-sarjan vuoden 2021 toinen osakilpailu ajettiin Iso-Syötteellä. Treenipäivänä nautittiin auringosta ja kisapäivälle oli varattu kosteaa ja usvaista ajouraa.
Kauan odotettu MTB-Enduron SM-sarja 2021 käynnistyi toukokuun loppupuolella Sappeella, jossa kisattiin noin 350 kuskin voimin. Keli oli myös tänä vuonna kostea ja mutainen, kuulemma paikoitellen melontaa. Naisten ja nuorten -sarjat olivat jälleen kasvaneet osallistujamäärältään, joka oli mukavaa nähtävää. Tänä vuonna saatiin myös oma E-Bike-sarja naisille.
Sappeen osakilpailussa osa kuljettajista jäi ilman aikaa ek:lta nro 5. Kyseisellä ek:lla oli ajettu maalinauhoista läpi, jolloin muutamia kilpailijoita ajoi nauhojen kohdalta ”maaliin”, eikä maalilaite näin ollen tunnistanut kuljettajaa. Kilpailuun nimetty tuomaristo (EBAn edustaja, kilpalijaedustaja ja kisajärjestäjä) käsitteli asiaa ja yhteisellä päätöksellä totesi, että ratanauhojen katkeaminen ei poista kuljettajan velvoitetta ajaa osoitettua rataa pitkin. Kilpailijan tehtäviin kuuluu tutustua rataan, mikä sisältää sen, missä maali ja lähtö sijaitsevat. Radassa valitettavasti saattaa tapahtua muutoksia kisan aikana.
Muistutettavaa lisäksi on:
Myös kuskeilla on vastuu ratamerkintöjen tuhoamisesta. Tässä tapauksessa ratamerkinnöistä läpiajanut kuski olisi voinut helposti korjata nauhat, ilman että se olisi vaikuttanut hänen omaan aikaansa.
Lähtöalueella ei ole syytä mennä liian lähelle ennen omaa lähtövuoroaan. Useammalta kuljettajalta jouduttiin muokkaamaan moninkertaisia lähtöleimoja.
MTB-Enduron SM-sarja jatkuu Iso-Syötteellä 19.-20.6. Kannattaa varata oma paikkansa kisanumeron taakse ajoissa!
EBA:n tavoite on mahdollistaa turvallinen kilpailutapahtuma ja varmistaa, että voimassa olevia AVI:n rajoituksia noudatetaan kaikissa MTB-Enduro-sarjan osakilpailuissa, koska niissä edellytetään EBA ry:n lisenssiä ja meillä kaikilla on toive, että endurokausi voidaan ajaa läpi kokonaisuudessaan turvallisesti.
EBA nimeää 1-2 toimihenkilöä jokaiseen kilpailuun tuomariksi / toimihenkilöksi valvomaan kilpailun turvallista järjestämistä.
Kilpailuun saa osallistua vain terveenä ja ilman flunssaoireita.
Kilpailualueella tulee käyttää maskia aina sisätiloissa maskisuosituksen mukaisesti.
Kilpailualueella tulee käyttää maskia myös ulkona aina kun ollaan lähikontaktissa muiden osallistujien kanssa mm. numeroiden haku
Turvavälejä on noudatettava kaikissa tilanteissa, myös ulkona, minimi 2 m. Erityishuomiota kiinnitettävä kilpailutoimistossa asioidessa ja hissijonossa.
Hissijonoissa suositellaan pitämään fullface kypärä päässä, jos kypärää ei käytetä, suositellaan käyttämään maskia.
Kilpailijalta joka ei noudata annettuja ohjeita evätään osallistumisoikeus kilpailuun, eikä maksettua osallistumismaksua palauteta
Osallistujien tulee huomioida seuraavat asiat
Kilpailualueella ei saa olla yleisöä.
Erikoiskokeiden lähdöt aidataan lippusiimoilla
Lähtöalue aidataan lippusiimoilla ja ei yleisöä-kylteillä
Lähtöalueella on valvojat, jotka tarvittaessa huolehtivat siitä että turvavälit säilyvät
Valvojien toimivat tarvittaessa myös erikoiskokeiden lähdöissä
Alaikäisille kilpailijoille sallitaan yksi huoltaja harjoittelun ja kilpailun aikana
Ajajakokous ja palkintojen jako voidaan järjestää ainoastaan digikanavien kautta.
Näiden ohjeiden noudattaminen on koko MTB-Enduro sarjan kannalta erittäin tärkeää, niin että pystymme varmistamaan koko kilpailukauden läpiviemisen hienon lajin parissa ja varmistamaan osallistujille koronaturvallisen kilpailutapahtuman.
Maastopyöräenduron kilpailukausi lähenee ja viime kauden palautteen perusteella tälle kaudelle lajisääntöjä ja SM-sarjan sääntöjä on tarkennettu sekä valvottavuuden että selkeyden osalta ja ne järkeviltä osin yhtenäiset kansainvälisten EWS-sääntöjen kanssa.
MTB-Enduron säännöt on jaettu kahteen kategoriaan:
Tarvittaessa sääntöjä voidaan täydentää kilpailusarjan säännöillä ja kilpailukohtaisilla säännöillä.
Lajisäännöt ja SM-sarjan säännöt ovat pysyneet ajatukseltaan samana kuin aikaisempina kausina ja niihin on tehty lähinnä tarkennuksia ja rakenteellisia muutoksia. Muutoksena edelliseen kauteen poimintoina:
SM-sarjassa henkilökohtaisina kilpailuluokiksi on nyt lisätty: M13 ja E-Bike naiset
SM-osakilpailuissa ei ole Funduro- tai Harrastesarjaa.
Ajolasien irrotettavien kalvojen (ns. tear-offit) käyttö kilpailussa ja harjoituksissa on kielletty.
Harjoitteluaikana erikoiskokeen alueella liikkuminen pyörän kanssa on sallittu vain erikoiskokeen ajosuuntaan.
SM-osakilpailussa sääntöjen noudattamista valvovat kilpailun toimitsijat. Sääntörikkeiden käsittelyn ja tulosten vahvistamisen suhteen päätäntävaltaa käyttää kilpailunjohtaja tai tuomari / tuomaristo.
Päähän kohdistuneen voimakkaan iskun ja/tai hetkellisenkin tajunnan menetyksen tapauksessa kilpailuviikonlopun aikana, kilpailija ei saa jatkaa kilpailuviikonloppua ellei saa lääkäriltä kirjallista lupaa jatkamiseen.
Sähköavusteinen pyörä on oltava tieliikennelain mukainen Jos pyörä on muunnettavissa sääntöjen vastaiseksi kesken kilpailun käyttäjänsä toimesta tulkitaan sääntöjen vastaiseksi, vaikka se olisi tarkasteluhetkellä sääntöjen mukainen.