Maastopyöräenduro

Maastopyöräenduro on pyöräilyn alalaji, jossa yhdistyvät alamäkipyöräilyn teknisyys ja pyöränkäsittelytaito sekä maastopyöräilyn fyysiset ominaisuudet. Lajissa ajetaan pääasiassa alaspäin viettäviä reittejä ja pyörien joustomäärät ovat yleensä isompia verrattuna niin sanotusti polkuajoon tarkoitetuissa pyörissä. Maastopyöräenduro on monessa mielessä mielenkiintoinen laji, sillä se edellyttää montaa osa-aluetta ja vielä suhteellisen korkealla tasolla: rautaiset ajotaidot ja pyöränkäsittely, vahva peruskuntopohja ja anaerobista tehoa sekä kapasiteettia.

Lajina maastopyöräenduro on varsin nuori ja nykymuodossaan se on saanut alkunsa Ranskan alpeilta 1990-luvulla, mutta Suomessa ensimmäisiä kilpailuita ajettiin kuitenkin jo 1990-luvun alussa mm. Hartolassa ja Vehkalahdella, jolloin erikoiskokeet sijoittuivat myös tasamaalle ja sisälsivät myös ylämäkiosuuksia. Maastopyöräenduron kilpailuiden järjestämistä varten Suomessa perustettiin Extreme Bike Association ry (EBA ry) 1990 -luvun lopussa.

Lajin kilpailut ovat formaatiltaan moottoripyöräenduron kaltaisia ja koostuvat useista eripituisista, pääosin alamäkeen ajettavista erikoiskokeista sekä niiden välisistä siirtymätaipaleista. Kilpailuissa aikaa otetaan vain erikoiskokeita. Erikoiskokeet ovat kestoltaan yleensä 1-3 minuuttia, ja erikoiskokeiden yhteenlaskettu kokonaiskesto kärkikuljettajilla on n. 20 minuuttia. Siirtymätaipaleineen kilpailun kokonaiskesto on useita tunteja. Viime vuosina endurokilpailut ovat keskittyneet hiihtokeskuksiin, missä erikoiskokeet sijoittuvat alamäkeen ja siirtymätaipaleet kuljetaan usein ylämäkeen ja tapahtuvat paikasta riippuen joko polkemalla, pyörää taluttamalla, tai hissillä nousten.

”Maastopyöräenduro vaatii ajajalta erinomaista pyöränkäsittelytaitoa, ajoteknistä osaamista ja ajosilmää. Fyysisistä vaatimuksista korostuvat reitin vaiheesta riippuen lihaskestävyys, tehontuotto sekä kestävyys. Lisäksi ajajalta vaaditaan hyvää keskittymiskykyä ja itseluottamusta haastavissa ja vaarallisissakin tilanteissa. Biomekaniikan puolella korostuu optimaalisen ajoasennon säilyttäminen koko reitin läpi.” – Maastopyöräenduron lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi, Nina Karstunen, 2015

Maastopyöräenduron harrastajakunta on suhteellisen pieni, mutta laji on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Kilpailuissa harrastajista käy pieni osa ja vuonna 2021 endurokilpailuissa oli mukana kaikkiaan noin 800 lajin harrastajaa. Keskimäärin osallistujia yhdessä kilpailussa on noin 200-300, joista naisia ja junioreita noin 70. (EBA ry:n tilastot)

Kilpailut

Vuonna 2021 maastopyöräendurossa kilpailtiin kahdessa eri kilpailusarjassa. SM-sarjassa ajettiin 4 osakilpailua ja rennommassa Funduro-Cupissa ajettiin 6 osakilpailua. EBA ry hallinnoi ja valvoo lajin sääntöjä, sekä toimii lajin kattojärjestönä siinä missä Suomen Pyöräily vastaa muista pyöräilylajeista Suomessa. Maastopyöräendurokilpailuissa ei tarvita kilpailulisenssiä, mutta EBA ry:n jäsenyys tarvitaan SM-Sarjassa SM-pisteidä keräämiseksi. Vuonna 2021 EBA Ry:n jäsenmaksu oli 10 euroa ja tuotto käytettiin juniorityöhön.

Harrastuspaikat

Kilpailujen ulkopuolella lajia voi harrastaa missä tahansa maastossa. Suomessa maastopyöräily kuuluu jokamiehenoikeuksien piiriin. Maastopyörällä liikkuessa on hyvä huomioida kuitenkin muut metsässä liikkujat ja nopeampana pyöräilijä on väistämisvelvollinen suhteessa kävelijöihin. Uudellemaalle on tulossa uusia reittejä maastopyöräilijöille ja metsässä liikkujien sopuisaan yhteiseloon Yle antoi muutamia faktoja.

Varusteet

Tärkeimpiä varusteita maastopyöräenduroon ovat lajiin soveltuva pyörä, sekä erilaiset suojavarusteet.

  • Full face -kypärä
  • Ajolasit
  • Selkäpanssari
  • Polvisuojat
  • Kyynärsuojat

Voimaharjoittelu

Yksilöllistä on, että minkälainen ajaminen, treenimuoto tai harjoittelu tuo suurimman hyödyn. Tässä muutamia vinkkejä voimaharjoitteluun.

Voimaharjoittelu maastopyöräilyyn:

Ajotekniikka

Ajoasento

  • Ajoasento ei ole staattinen olotila, vaan liikevalmis lähtökohta, josta pyöräilijä voi reagoida muuttuviin tilanteisiin.
  • Olennaista ajoasennossa on, että siitä voi liikkua joka suuntaan: ylös, alas, eteen, taakse ja sivuille.
  • Perusasennossa pyöräilijä ei istu satulassa, vaan seisoo polkimilla paino tasaisesti molemmilla jaloilla. Pääosa painosta on jaloilla, kädet vain tasapainottavat asentoa. Hyvä ohje onkin muistaa, että kädet ovat kevyet, jalat raskaat.
  • Perusasennossa polkimet ovat vaakatasossa. Kun polkimet ovat vaakatasossa, jakautuu paino tasaisesti molemmille jaloille ja pyöräilijän on myös mahdollista liikkua pyörän päällä tasapainoisesti eteen ja taakse.
  • Pyöräilijän polvet ovat aina koukussa, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Jalkoja ojentamalla tasataan kuoppia ja koukistamalla kumpuja. Mitä enemmän jaloissa on pelivaraa, sen tasaisempaa ajosta tulee.
  • Lantion asento vaikuttaa merkittävästi siihen, miten voimat välittyvät ja missä pyöräilijän painopiste on.
  • Ylävartalon asento määräytyy pitkälti lantion asennon mukaan: kun lantiota siirretään taakse, pitää ylävartalo laskea lähelle tankoa, jotta tasapainoinen asento säilyisi.
  • Kyynärpäät toimivat samaan tapaan polvien kanssa: ne auttavat joustamaan maaston muotoja eivätkä ojennu lukkosuoriksi.
  • Kyynärpäiden tulisi joustaessaan koukistua sivuille, ei vartalon vierelle. Näin ylävartalon työhön saadaan mukaan myös rinta- ja yläselän lihakset, eivät vain käsivarsien ojentajat.
  • Kädet, kuten jo edellä todettiin, eivät kannattele ajajan painoa. Pääpaino on jaloilla ja käsien ote ja tuntuma tankoon on rento. Tankoa ei tarvitse puristaa.
  • Opettele alusta asti pitämään etusormet valmiina jarrukahvoilla.

Lähde: Bikepark Finland: Ajoasento

Vauhdin kontrollointi

  • Aivan kuin vaihteiden vaihtamisessa, jarruttamisenkin kanssa on syytä olla ajoissa. Jarruta ennen kuin vauhtia on liikaa.
  • Pitää uskaltaa jarruttaa oikeaan aikaan, jotta lopulta voi olla nopea.
  • Etujarrulla vauhti todella hidastuu, sillä jarrutettaessa painopiste siirtyy eteenpäin. Takajarrun pitoa varten painopistettä pitää siirtää takarenkaan päälle.
  • Ja kun jarrut alkavat hidastaa menoa, pitää painopistettä (ja siis lantiota) muutenkin siirtää yhä enemmän taakse ja alas.
  • Pidä jarrutuksissakin painopiste jaloilla, älä päästä sitä käsien päälle. Mitä jyrkempi alamäki tai kovempi jarrutus, sitä enemmän painopistettä pitää siirtää taaksepäin.
  • Myös kantapäät putoavat alas, jotta jarrutuksessa voimat todella välittyvät jaloille ja polkimille – ja jotta jalat pysyvät paremmin polkimilla, vaikka jarrutuksessa olisi röykkyjä.
  • siirrä jarrutuksessa painoa taakse ja jarruta voimakkaasti vain, kun ajat suoraan

Lähde: Bikepark Finland

Mutkien ajaminen

  • Mutkia on kovin monenlaisia. On laajoja, tiukkoja, pitkiä, lyhyitä, kallistettuja, tasaisia, irtonaisia, väärään suuntaan kallellaan olevia ja vaikka mitä. Mutta kaikkien niiden ajamiseen pätevät samat peruslainalaisuudet.
  • 1. Pyörää ajetaan mutkaan kallistamalla, ei ohajustangosta kääntämällä.
  • 2. Lähesty mutkaa hyvässä, matalassa perusasennossa, kallista pyörää mutkan suuntaan ja ohjaa liikettä katseella.
  • 3. Tiputa ulkojalka alas, vie painoa ulkojalalle ja samalla ojenna sisäkättä kallistuksen tehostamiseksi.
  • 4. Älä katso sitä mutkaa, jossa jo olet, vaan sen ohi pidemmälle.
  • 5. Jarruta jo ennen mutkaa, älä enää mutkassa. Tämä vaikuttaa merkittävästi renkaiden pitoon. Jos jarruttaa mutkassa, pito katoaa helpommin. Toinen jarrutuksen aiheuttama ongelma on se, että jarrutettaessa pyörää on vaikeampi kallistaa mutkaan. Jarrutus kampeaa pyörää pystyyn ja pyrkii viemään sitä suoraan.
  • On turvallista ajaa mutkaan sisään leveällä linjalla ja leikata verrattain myöhään sisälle. Joudut kyllä jarruttamaan enemmän kuin pyöreämmällä ajolinjalla, mutta toisaalta voit päästä mutkasta ulos vauhdikkaammin. Leveällä linjalla mutkaa lähestyttäessä sinulle jää myös enemmän pelivaraa mutkan lopussa.
  • Kallistettuihin mutkiin pätevät pitkälti samat lainalaisuudet kuin normaaleihin, tasaisellakin oleviin mutkiin.
  • Lähesty kallistettua mutkaa hyvässä, tasapainoisessa perusasennossa, jarruta ajoissa ja aja mutkaan sellaisella vauhdilla, jolla voit ajaa mutkan läpi. Penkkamutkan keskellä ei enää hidastella.
  • Mutkan sisään voi myös nojata. Luonnollisesti sitä enemmän voi nojata mitä enemmän kallistusta mutkassa on. Pidä pää pystyssä ja katso riittävästi eteenpäin!
  • Nyrkkisääntönä voi pitää, että penkkamutkaan kannattaa mieluummin ajaa sisään korkealla ja pyöreällä linjalla kuin tiukalla linjalla käännöksen sisään. Tiukalla linjalla ei saa täyttä tukea kallistuksesta ja usein myös sisämutkassa on enemmän irtosoraa kuin varsinaisessa kallistuksessa.
  • Penkkamutkan, eli bermin, ajon vaiheet:
  • 1. Sopiva vauhti / jarrutus
  • 2. Sitominen / jarrutuntuma
  • 3. Mutkasta ulos / jarrut auki

Lähde: Bikepark Finland

Pyörän säätäminen

  • oikeat säädöt tekevät ajamisesta entistä vaivattomampaa.
  • perussäädöt: satula oikealle korkeudelle, jarrukahvat sopivalle etäisyydelle ja iskareihin sekä renkaisiin järkevät paineet.
  • Satulan korkeus: Satulalla istuttaessa molempien jalkojen tulee ulottua samaan aikaan maahan. Tämä helpottaa liikkeelle lähtöjä, pyörän päällä liikkumista ja myös ankkuri- ja sompahissin käyttöä.
  • Jarrukahvojen asento: kun pyöräilijä istuu satulalla (satula bike park -korkeudella), ja kahvat säätää samaan kulmaan käsien kanssa. Kun ajaja sitten nousee oikeaan ajoasentoon, ranteisiin jää luonnollinen kulma. Jos jarruissa on etäisyydensäätö, tulisi kahva säätää niin, että se on etusormen ensimmäisen nivelen kohdalla.
  • Iskunvaimentimet: Oikealla esijännityksellä löydetään ajajakohtaisesti se ”syvyys”, missä pyörän jousitus lähtökohtaisesti on. Kun lähdetään ajamaan, voivat iskarit sitten liikkua tilanteen mukaan sekä ylös että alas. Näin tuntuma maahan pysyy hyvänä ja iskarit reagoivat herkästi.
  • Etuhaarukan kanssa varsin hyvään lähtökohtaan pääsee seuraamalla valmistajan painotaulukkoa.
  • Takaiskari sen sijaan on helpoin säätää niin, että ajaja istuu pyörän päälle ja mitataan iskarista sen painauma (”sag”). Noin 20–30 prosentissa iskarin koko joustosta.
  • Paluuvaimennus tulee säätää niin, että jousitus toimii aktiivisesti ja vapaasti.
  • Rengaspaineet vaikuttavat merkittävästi ajotuntumaan, mutta niillä ei kuitenkaan tarvitse lähteä hifistelemään. Peruslähtökohtana voi pitää noin 1,5–2,0 barin painetta renkaasta, ajajasta, ajajan painosta ja radasta riippuen.

Lähde: Bikepark Finland